Erosta eteenpäin
Erosta eteenpäin -työssä haluamme tukea eron kokeneita tai parhaillaan erokriisissä olevia.
Erosta eteenpäin -toiminnan ajatuksena on tarjota paikka, missä voi tavata toisia samassa elämäntilanteessa olevia, kuulla heidän selviytymistarinoitaan ja saada niistä uusia näkökulmia ja toivoa omaan tilanteeseen. Syvistäkin kriiseistä on mahdollista selvitä.
Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluu fyysinen, psyykkinen ja hengellinen ulottuvuus. Turvaverkkojen ja ihmissuhteiden hajotessa on olemassa pohja, joka kestää. Raamatun sanan mukaan meillä on Jeesuksen kautta mahdollisuus löytää yhteys rakastavaan Jumalaan. Eron kohdatessakaan emme ole yksin.
TOIMINTAA * USKALLANKO UUDELLEEN? -seminaari Sinulle, jonka erosta on jo jonkin aikaa ja mietit uuden suhteen solmimista.
* Pienryhmiä, joissa käsitellään eroa. Vertaisryhmä, kaksi vetäjää, kahdeksan kokoontumiskertaa. Ryhmiä muodostetaan tarpeen mukaan.
* Viikonloppuseminaareja (pe-su) * Kesäleirejä, myös * Hiihto- tai patikkaleirejä
KOULUTUSTA * Pienryhmänvetäjäkoulutusta (ks.Erosta eteenpäin pienryhmämateriaali) Tämä on sinulle mies tai nainen, joka olet oman erosi läpikäynyt ja omaat kokemusta ryhmän vetämisestä ja haluat olla toisten eronnei- den rinnallakulkija.
* Tiimikoulutusta ja valmennusta seurakuntiin
* Työnohjausta ryhmien vetäjille
|